Millainen on hyvä arvonkasvuohjelma? Osa 1/4 - Comset®
Artikkelit, Julkaisut

Millainen on hyvä arvonkasvuohjelma? Osa 1/4

Tämä artikkeli on ensimmäinen osa yrityksen arvonkasvuohjelman rakentamisesta kertovaa artikkelisarjaa. Artikkelin tavoitteena on kuvata sitä, mistä arvonkasvuohjelman rakentamisessa lähdetään liikkeelle ja millainen on hyvä arvonkasvuohjelma.

Arvonkasvu – Kenelle, miksi ja kuinka paljon?

Omistajilla on luonnollinen kiinnostus siitä, mikä yrityksen arvo on nyt ja mikä se voisi olla tulevaisuudessa. Myös yrityksen muut sidosryhmät hyötyvät arvon kasvusta.

Arvokas yritys toimii hyvänä yrityskansalaisena ja tuottaa arvoa omistajille, asiakkaille ja työntekijöille.

Jos omistajat etsivät korkeampaa tuottoa tai kenties parempaa myyntihintaa omalle yritykselleen, on yrityksen arvon kasvattaminen välttämätöntä. Yrityksen arvo ei kuitenkaan kasva pelkästään omistajien ajatuksien ja toiveiden voimalla. Siihen, mikä yrityksen arvo on esimerkiksi viiden vuoden kuluttua, vaikutetaan erilaisilla konkreettisilla arvon kasvattamisen toimenpiteillä.

Millaiset toimenpiteet tuottavat haluttuja tuloksia riippuu puolestaan siitä, halutaanko arvoa kasvattaa potentiaalisille ostajille vai nykyisille omistajille heidän omien tavoitteidensa mukaan. Tästä syystä arvonkasvusta kiinnostuneiden omistajien ensimmäinen tärkeä tehtävä on vastata kysymyksiin kenelle, miksi, missä ajassa ja kuinka paljon yrityksen arvoa halutaan kasvattaa. Lisäksi omistajilla voi olla muita kuin arvonkasvuun liittyviä tavoitteita, jotka on syytä ottaa huomioon arvonkasvuohjelmaa rakennettaessa.

Arvonkasvu vaatii aina pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä. Satunnaisilla ja suunnittelemattomilla toimenpiteillä ei yleensä saada aikaiseksi todellista arvonkasvua. Oikotietä onneen ei ole. Yrityksen arvon kasvattaminen vaatii aina konkreettisen ja huolellisesti rakennetun arvonkasvuohjelman, jonka avulla haluttua päämäärää kohti lähdetään kulkemaan.

Miten arvonkasvuohjelma rakennetaan?

Jokainen arvonkasvuohjelma perustuu parhaimmillaan yrityksen kilpailuedun ja kasvun vahvistamiseen. Käytännön tasolla yrityksen arvon kasvattaminen tarkoittaa tulevaisuuden kassavirtojen vahvistamista nyt ja/tai tulevaisuudessa, eli esimerkiksi myynnin kasvattamista, katteen parantamista tai toiminnan tehostamista. Yksinkertaisimmillaan arvon kasvattaminen tarkoittaa sitä, että yrityksessä laitetaan ne asiat kuntoon, mitkä on pitänyt laittaa kuntoon jo aiemmin.

Arvonkasvuohjelma aloitetaan selvittämällä lähtötilanteen näkemys omistajien tavoitteista ja riskiprofiilista. Lisäksi rakentamisen syötteenä toimii yrityksen strategia ja sen toteuttamiseen tarvittavat muutokset ja muut toimenpiteet.

Kun syöte arvonkasvuohjelmalle on annettu, alkaa tiedon hakeminen ja analysointi. Parhaaseen lopputulokseen päästään hyödyntämällä käytännössä hyväksi havaittuja työkaluja, joilla on myös tutkimukseen perustuva akateeminen tausta.

Huolellisen tiedon analysoinnin ja prosessoinnin johtopäätöksenä kootaan arvonkasvuohjelma ja siihen kuuluvat elementit:

  • Omistajien tavoitteet ja riskiprofiili: Konkreettiset tavoitteet ja omistajien riskiprofiili valitulle ajanjaksolle.
  • Kasvustrategia: Nykystrategian ja mahdollisesti tarvittavien lisätoimenpiteiden  arvonkasvupotentiaalin arviointi suhteessa omistajien tavoitteisiin ja riskiprofiiliin. Arvonkasvun strategiaosa tunnistaa ja varmentaa kilpailuedun, eli se luo perusteet onnistumiselle ja arvonkasvulle.
  • Toteuttaminen: Sisältää aikataulun, organisoitumisen, tarvittavat muutokset yrityksen ydinosaamisessa, liiketoiminnan tavoitteet, toimenpiteet, avainmittarit ja suunnitelmat, myös exit-suunnitelman, jos tavoitteena on yrityksen myyminen

Ohjelman rakentaminen on aina iteratiivinen prosessi. Se voi olla yksi yhtenäinen prosessi tai koostua erillisistä rinnakkaisista prosesseista, jotka kootaan yhteen yllä mainitut elementit sisältäväksi arvonkasvuohjelmaksi.

Hyvä arvonkasvuohjelma

Hyvän arvonkasvuohjelman tunnistaa siitä, että se pystyy perustellusti vastaamaan kysymyksiin kenelle, miksi, miten, missä ajassa ja kuinka paljon yrityksen arvoa kasvatetaan. Sen lisäksi se pystyy perustellusti kertomaan, miksi kyseessä olevan yrityksen on mahdollista onnistua tehtävässään.

Arvonkasvuohjelma on projekti jossa strategialla on tärkeä rooli. Arvonkasvuohjelma keskittyy omistajan tavoitteiden täyttämiseen, riskien hallintaan ja arvoa kasvattavien strategian mukaisten toimien toteuttamiseen sovitussa aikataulussa. Arvonkasvuohjelman lähtökohta on aina omistajatavoitteet ja omistajien riskien hallinta.

Hyvä arvonkasvuohjelma on yksityiskohtaisesti dokumentoitu ja kommunikoitu suunnitelma siitä, millaisin toimenpitein haluttua arvonkasvua lähdetään tavoittelemaan ja millä perusteilla haluttu tavoite on mahdollista saavuttaa. Ja kuten sanottua, arvonkasvuohjelma sisältää myös toteutuksen.

Hyvän ja toimivan ohjelman rakentamiseen tarvittavat resurssit

Se, kuinka paljon arvonkasvuprosessiin ja arvonkasvuohjelman rakentamiseen tulee panostaa aikaa ja energiaa, riippuu aina yrityksestä sekä omistajista ja heidän tavoitteistaan. Jos tavoitteena on merkittävästi muuttaa yrityksen nykyistä arvoa ja arvonkehitystä, vaaditaan luonnollisesti enemmän resursseja kuin silloin, kun yrityksen arvoa halutaan kasvattaa vain kevyesti. Käytännössä arvonkasvuohjelman rakentamiseen tarvitaan niin omistajien kuin hallituksen ja johdon panosta. Huolella tehty arvonkasvuohjelman rakentaminen vie aikaa yleensä muutaman henkilötyökuukauden neljän-kahdeksan kalenterikuukauden aikana.

Arvon kasvattaminen vaatii yleensä sitä, että yritys tekee asioita jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmin. Tästä syystä ulkopuolisen asiantuntijan apu arvonkasvuohjelman rakentamisessa on usein merkittävä. Ulkopuolinen kykenee näkemään yrityksessä sellaisia asioita, joita voi olla vaikeaa nähdä yrityksen sisältä käsin.

Ulkopuolisen asiantuntijan tuoman objektiivisen näkemyksen avulla on helpompaa rakentaa nykyisestä arvonkehityksestä poikkeava arvonkasvuohjelma, jolla saavutetaan parempia tuloksia. Kun arvonkasvuohjelma on rakennettu systemaattisesti ja faktatietoon perustuen, vähennetään myös arvonkasvuun sisältyvää riskiä. Ulkopuolisen asiantuntijan avulla arvonkasvuohjelmaan yrityksen avainhenkilöiltä kuluva työn määrä vähenee, jolloin sekä omistajille että johdolle jää enemmän aikaa varsinaiselle arvon kasvattamiselle, eli yritystoiminnan päivittäiseen eteenpäin viemiseen.

Oletko kiinnostunut arvonkasvusta?

Varaa henkilökohtainen tapaaminen arvon kasvattamisen asiantuntijan kanssa omistajatavoitteiden ja niihin sopivan arvonkasvuohjelman rakentamisesta.