Comset: Näin löydät parhaimman ostajan yrityksellesi

Kirjoittanut: Asko Kapanen 6.2.2018 15:12

Yrityskauppa on usein ainutkertainen tapahtuma ja kaupan halutaan toteutuvan parhain mahdollisin ehdoin – niin taloudellisesti kuin muutenkin. Tässä artikkelissa on kiteytetty kuusi tärkeää asiaa yritysjärjestelyä harkitsevan omistajan pohdittavaksi.

Kuten minkä tahansa kaupan, yrityskaupan onnistuminen edellyttää aktiivista otetta, eikä odottelu riitä hyvän lopputuloksen varmistamiseksi. Tämä on tärkeää silloin kun kaupalle asetetaan vaatimuksia ja halutaan löytää omien tavoitteiden mukainen ostaja sekä mieluisat ehdot.

Aktiivista vaihetta kuitenkin edeltää omistajien harkinta, jonka aikana käydään läpi nämä hyvän kaupan taustalla olevat perusasiat:

  1. Selkeät tavoitteet lähtökohtana – Mitkä olisivat ne ehdot, joilla oltaisiin valmiita tekemään kauppaa? Huomaa, että tavoitteita tarvitaan vain yrityskauppahankkeen edellytysten ja mahdollisuuksien arviointiin, eikä ostajille saa esittää hintalappua, vaan omistajien tavoitteiden täyttyminen selvitetään hakemalla tarjouksia ennakkoon tunnistetuilta ostajakandidaateilta.
  1. Henkinen valmius – Onko omistajilla valmius tehdä kauppaa, kun pöydällä on asetetut tavoitteet täyttävä tarjous. Kaikkien päätöksentekoon liittyvien näkökulmien käsittely on tärkeää – myös mahdollisten pelkojen. Tätä aihepiiriä on käsitelty artikkelissamme ”Mitä muut ajattelevat, jos myymme yrityksen?”, artikkelin löydät kokonaisuudessaan tästä.
  1. Ajoituksen valinta – Myynneissä oikeaa ajoitusta ei katsota kalenterista vaan toimitaan silloin kun ostajien odotukset ovat korkeimmillaan. Kokonaisharkinta kaikkien osatekijöiden suhteen: Omistajien tavoitteet, toimialan ja talouden yleinen tilanne, myytävän yrityksen tilanne, ostajien tilanne ja hankkeen vaatima 1-4 vuoden aikataulu. Ajoituksesta olemme julkaisseet erillisen artikkelin ”Yrityksen myynnin oikea ajoitus”, voit lukea artikkelin tästä.
  1. Vaihtoehtojen selvittäminen – Kuinka haetaan tarjouksia useammalta mahdolliselta ostajalta? Oikein valittu toimintatapa auttaa löytämään ostajia, joilla voi olla jopa etukäteen todennäköisimpinä pidettyjä ostajia suurempi intressi omistajien toivomusten mukaisen kaupan toteuttamiseen.
  1. Arvon osoittaminen ostajille – Ostajat ostavat aina tulevaisuutta ja siksi yrityksen arvo on erilainen jokaiselle ostajalle. Näin on tärkeää varmistaa uskottava ja todisteellinen arvon osoittaminen kullekin ostajalle ymmärrettävällä tavalla. Tämä vaatii syvää ymmärrystä yrityksen ja toimialan lisäksi järjestelyosapuolien intresseistä. Tarvitaan järjestelmällistä työtä, erilaisten työkalujen käyttöä sekä osaamista tehtäessä perusteltujen johtopäätöksiä, joita hyödynnetään yrityskaupan eri vaiheissa.
  1. Tarkoituksenmukaisen toimintatavan valinta – Yritysjärjestelyhanke vaatii resursseja, joita on pystyttävä varaamaan riittävästi. Toimintatavan valinnan perusteena tulee olla se, kuinka parhaiten kyetään osoittamaan arvo kullekin vaihtoehtoiselle ostajalle siten, että samanaikaisesti ylläpidetään liiketoiminnan myönteistä kehitystä.

”Toimintatavan valinta on tärkeä päätös omistajalta. Vaihtoehtoja on passiivisesta odottelusta proaktiiviseen yrityskauppaprosessiin. Tärkeimpänä valintakriteerinä tulisi olla se, mikä on sopivin tapa osoittaa yrityksessä oleva arvo vaihtoehtoisille ostajille – ostajien kansallisuudesta riippumatta. Kannattaa myös muistaa, että oikein valittu toimintatapa myös auttaa löytämään ostajia, joilla voi olla jopa etukäteen todennäköisimpinä pidettyjä ostajia suurempi intressi omistajien toivomusten mukaisen kaupan toteuttamiseen.”

Asko Kapanen
Partner
0400 551 471

Kun haluat pohtia omistajan eri vaihtoehtoja tilanteessa kuin tilanteessa, niin varaa tästä keskusteluhetki kanssamme. Keskustelu on aina luottamuksellinen ja sitoumukseton. Varaa aika tästä.

Share